Videoguru.fi logo
  • WordPress
  • Web-koodaus
  • After Effects
  • Animate
  • Illustrator
  • InDesign

Video-ohjelmistojen käyttökoulutukset ja muut videoon liittyvät kurssit

Mixtum on kotimainen yli 20 vuotta alalla toiminut koulutusyritys, joka on erikoistunut yleisellä tasolla videoon, videotuotantoihin ja videoeditointiin liittyviin koulutuksiin. Mixtumin kouluttajat eivät ole pelkkiä kouluttajia, vaan he työskentelevät koulutusten lisäksi videotuotannoissa leikkaajina, kuvaajina, värimäärittelijöinä ja muissa rooleissa, joten videokoulutuksiin saadaan mukaan ammattimainen näkökulma ja työstentelytapa

Mixtum tarjoaa videoon liittyvien aiheiden lisäksi myös paljon muutakiun, kuten esimerkiksi kuvankäsittelyä, taittamista, koodausta ja muita aiheita. Avointen kurssien tarjonta vaihtelee ja kursseja pyritään järjestämään niistä aiheista, joita ihmiset toivovat. Videon osalta avoimia kursseja järjestetään tällä hetkellä erityisesti video-ohjelmistojen käyttöön liittyen, mutta tarjolla on ajoittain myös videokuvaukseen, kuvausvälineisiin liittyviä sekä oman kuvausstudion pystyttämiseen liittyviä koulutuksia. Mikäli sinua kiinnostaa jokin muu aihe tai oma yksityiskurssi tietystä aiheesta, kannattaa tutustua kaikkiin tällä hetkellä tarjolla oleviin koulutusaiheisiin. Voit myös ottaa yhteyttä ja kysyä sopivaa koulutusta sinun omiin tarpeisiin.

Videogurun videokurssit ja video-ohjelmistojen koulutus
Älä lyö päätä seinään, vaan osallistu Mixtumin järjestämälle avoimelle lähi- tai etäkurssille, jossa kokeneet ammattilaiset opettavat ja neuvovat.

Tulossa olevat kurssit

Mixtumin järjestämät velhon kurssit ovat päivän tai parin pituisia tehokkaista kaikille avoimia koulutuksia, joita järjestetään sekä etämuotoisena että lähikoulutuksena. Alapuolelta näet kaikki jollain tapaa videoon, animaatioon tai tehostetuotantoon liittyvät ja tulossa olevat kurssit. Kursseja lisätään kalenteriin koko ajan lisää ja välillä tarjolle tulee aivan uusia aiheita. Lisää velhon kurseja löydät Mixtumin kurssikalenterista. Mixtumin omilta kotisivuilta näet myös tarjolla olevien kurssien sisällön, keston, hinnan ja kaikki muut tarkemmat tiedot.

Adobe Premiere Pro velhon peruskurssi hybridikoulutus 19-20.5.2025

Adobe Premiere Pro -velhon peruskurssi tarjoaa tuhdin paketin kaikille videoeditoinnista kiinnostuneille. Tälle kurssille voi osallistua valintasi mukaan joko etänä tai l…

Adobe After Effects velhon peruskurssi hybridikoulutus 2-3.6.2025

Adobe After Effects -velhon peruskurssin hybridikoulutus tarjoaa tuhdin paketin kaikille tehostetuotannosta ja animaatiosta kiinnostuneille henkilöille. T…

Blackmagic DaVinci Resolve velhon peruskurssi hybridikoulutus 9-10.6.2025

Blackmagic Design DaVinci Resolve -velhon peruskurssin hybridikoulutus tarjoaa tuhdin paketin kaikille videoeditoinnista kiinnostuneille. Tälle kurssille voi osallistua valintasi mukaan joko etän…

Adobe Animate velhon peruskurssi hybridikoulutus 16-17.6.2025

Adobe Animate -velhon peruskurssi sopii kaikille animaatiosta, animoinnista ja liikegrafiikasta kiinnostuneille henkilöille. Tälle kurssille voi osallistua valintasi mukaan joko etänä tai l…

Julkaisuun liitetyt avainsanat

Koulutus Kurssi Ohjelmistokoulutus Video Videoeditointi